torstai 29. lokakuuta 2015

Näyttämön lavasteita ja ikkunoita


Mallu aloitti jo edellisellä kerralla rakentamaan kahvilaan nurkkahyllyä, mutta totesimme jo silloin sen liian pieneksi kahvioon. Keksimme että sitä voisi käyttää näyttämöllä lavasteena ja Mallu olikin tehnyt siihen muutaman kirjan, pullon ja kukka-asetelman. Lisäksi näyttämölle on tulossa nojatuoli, lamppu, kitara ja pöytä.













Lisäksi Mallu oli rakentanut sänkyn valmiiksi ja tehnyt siihen vielä raidallisen patjankin. Nyt täytyisi vain löytää siihen sopiva peittokangas.

Itse jatkoin ikkunoiden liimaamista ja sain kaikkiin ikkunoihin lasit liimattua sekä sisäpuolelle ikkunalistat liimattua. Ulkopuolelta sain jo kolme ikkunaa ulkopuitteidenkin osalta valmiiksi. Vielä pitää maalata jäätelötikkuja lisää, jotta saan loputkin ikkunat ulkopuoletta valmiiksi. Lisäksi katsoimme jo sopivia verhokankaita ikkunoihin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti