keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Lattiaa, seinää ja lavaa

Kuntoilua nukkekoti-illassa? Ei onneksi, vaan lattian liimausta pysyvästi paikoillensa ja sopiva painokin löytyi Mallulta painoksi. Lattia liimattiin eri keeperillä talon sisäseinien vieressä meneviin listoihin sekä keskellä olevaan korokkeeseen kiinni. Kunhan lattia on kuivunut pääsemme kiinnittämään väliseiniä lattiaan kiinni. Sekä maalaamaan kahvion puolen lattian vaalean harmaalla.


Aluksi suunnittelimme laittavamme etuseiniin joko puolipaneelia tai tapettia. Matkan aikana muutimme suunnitelmaa ja pistimme etuseiniin kiinni ruskeaa puolikiiltävää pahvia ilman tapettia tai puolipaneelia. Ratkaisuun päädyimme sen vuoksi että etuseinä ei tule varsinaisesti näkymään koska taloa katsotaan ylhäältä viistosti.


Toki ikkunoihin pitää kiinnittää ikkunalistat ja lattian rajaan lattialista, mutta se tehdään kunhan seinät kuivuvat liimauksesta.

Mallu aloitti myös lavan lattian rakentamista. Lavan pohjan muodostaa kaksi pahvilaatikkoa ja siihen päälle hän liimasi puutabletista irroitettuja tikkuja. Tikkujen värisävy on lähellä etuseinän ruskeaa, mutta tummempaa kuin itse salin lattia. Samasta materiaalista tulee salin takaseinä, jonka pääsen kiinnittämään seuraavalla kerralla torstaina.


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ikkunat

Talosssa oli alunperin ikkunat tehty valkoisesta paperista ja ilman laseja. Aloitimme ikkunaremontin repimällä paperit pois ikkunoista. Talossa on useamman kokoisia ikkunoita ja kuvassa näkyy eteisen ja salin ikkunat. Molemmissa päädyissä on kaksi ikkunaa sekä ullakolla pienet ikkunat. Talon ulko-oven ympärillä on useampi ikkuna.




Päätimme myös että ikkunoiden laseista tulee yksinkertaiset ja asennamme ikkunalasit suoraan talon ulkoseinään kiinni. Lasin päälle liimaamme sitten ikkunalistat. Sisäpuolelle pitää tehdä karmit, jotta saamme ikkunoista siistimmän näköiset. Mahdollisesti muutamaan ikkunaan teemme ikkunalaudat, johon voi pistää esim. kukkuruukkuja.

Materiaaliksi ikkunoihin valitsimme ohuen pleksin. Kuvassa vasemmalla on muutama pleksi sahattuna valmiiksi. Sahaukseen käytin proxxon minipöytäsirkkeliä.

Ikkunalistat ja karmit teemme jäätelö- sekä kahvitikuista. Maalasin jäätelö- ja kahvitikut valkoisella akryylimaalilla. Kahvitikuista teemme listat ikkunoiden sivuihin ja jäätelötikkuja käytämme karmeihin. Viereissä kuvassa on ensimmäinen nippu kuivumassa. Saa nähdä moneen ikkunaan nämä huomenna riittävät vai joudunko maalaamaan lisää tikkuja.


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Pirttipöytien ja penkkien kasaamista

Samalla kun itse liimailin lattiaa kasaan, niin Mallu rupesi pohtimaan että mihinkäs kaikki aikaisemmin sahaamamme palaset kuuluivatkaan ja miten päin. Tovin pohdittuamma alkoivat penkit ja pöydät saada muotonsa ja kaikille paloille löytyi paikkansa. Alla kuvia penkkien kasauksesta.















Itse pöytiin Mallu teki valetappiliitoksen pienen pienistä puun palasista. Oikealla kuvat pöydistä ja yhdestä jakkarasta. Tekemämme pöydät voivat tosin olla liian massiivisia sisäpöydiksi, joten ne todennäkösesti päätyvät puutarhaan talon ulkopuolelle. Penkeistä tuli sopivamman kokoisia myös sisäkäyttöön.


maanantai 9. helmikuuta 2015

Lattiaa ja väliseinät

Torstain nukkekoti-illassa pääsin kokeilemaan miten tekemäni lattia sopii taloon. Jo alkuun huomasimme että bilteman tikuissa on yllättävän suuria värieroja ja lattian toinen pääty on tasainen väriltään ja toinen pääty kirjava.

Niinpä alunperin pohjalevyn oli tarkoitus tulla toisin päin, mutta päätimme jättää salin puolen lattian tikkujen väriseksi, joten jouduimme kääntämään lattialevyn toisinpäin kuin oli tarkoitus.



.



Ja hiukan heikosti siinä kävikin eli se ei mahtunut paikallensa toisinpäin aseteltuna ja pari lautaa irtosikin liimauksesta. Onneksi kyse oli kuitenkin vain muutaman laudan ongelmasta, joten mattopuukolla vuolemalla muutamasta kohdin lattialautoja sain kavennettua sitä tarpeeksi.

Sen jälkeen uusi sovitusta ja lattia menikin suhkot ok paikkallensa. Vielä emme liimanneet lattiaa kiinni talon pohjaan. Joistakin kohdin lattialaudat ovat myös liian lyhyitä, mutta se saadaan korjattua lattialistoilla. Päätimme myös, että kahvion puolen lattia tullaan maalaamaan jollakin vaalealla sävyllä esim. harmaalla.


Sen jälkeen aloinkin tekemään väliseiniä kennomuovista. Koska taloa joudutaan kantamaan ja siirtelemään, käytämme mahdollisimman kevyitä materiaaleja rakenteissa. Valkoista muovikennolevyä on myös helppo työstää mattopuukolla. Salin väliseen seinään on tarkoitus tehdä vielä oviaukot molempiin reunoihin ja keskelle jää paikka pönttöuunille.

Kahvion seinämästä puuttuu vielä itse kahvionluukku sekä ovi. Ovesta tulee raollaan oleva, jota ei voi liikutella. Seuraavalla kerralla pitää jatkaa noiden ovien teossa sekä tehdä näyttämön seinä.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Talon lattia

Tästä se lähtee eli lankkulattian teko koko talon alueelle bilteman tikuista. Tikut saimme lahjoituksena ja niitä meneekin lattiaan jokunen.

Tikkujen reunoja vuolin mattoveitsellä, jotta ne näyttävät epätasaisilta reunoiltaan. Muutoin lattialankut olisivat mielestäni liian lähekkäin toisissaan kiinni. Nyt näyttää että niissä olisi pientä rakoakin välissä. Tosin näistä kuvista se ei ehkä tule ilmi.

Tällä hetkellä lankkulattia on valmis salin ja kahvion osalta ja seuraavaksi pitäisi siihen saada vähän koloja sinne sun tänne, jotta se ei näytä niin uudelta. Toisaalta eteinen pitäisi vielä tehdä, mutta siitä puuttuu tuo pohjapalakin. Lisäksi emme ole päättäneet minkä väriseksi lattian teemme. Nykyisellään se on liian vaalea.