maanantai 12. tammikuuta 2015

Pohjapiirustus ja mitat

 Talon pohjapiirustus on piirretty (ei mittakaavassa) ja mitat ovat millimetri mittoja. Mittasimme talon ulkopuolelta, joten sisämitat ovat n. 10-16 mm pienemmät. Lisäksi pohjapiirustukseen on hahmoteltu huonejakoa. Talon kokonaisleveys on 960 mm ja syvyys 360 mm. Talon korkeus on 400 mm harjaan mitattuna. Muut mitat näkyy alla olevasta kuvasta. Kuvassa katkoviivat kuvaavat mahdollisia uusia väliseiniä (suunnitelmaa ei ole lyöty sen osalta vielä lukkoon).














Vasemmalle suunnittelimme tekevämme näyttämö/juhlasalin. Tarkoitus olisi, että näyttämön päälle tulisi katto ja näyttämön etuseinä rakennetaan harjaan asti.  Tällöin saataisiin tehtyä myös ullakkotilaa/varastotilaa esim. lavasteille, tuoleille ja muulle näyttämötarpeistolle.


Itse salin osuus on vielä pohdinnassa eli teemmekö sen päälle osittain kattoa, johon saisi mm. liikuntatarpeistoa kiinni (köysiä, renkaat) vai annetaanko sen olla avoimena harjaan asti. Yksi vaihtoehto olisi tehdä välikattoa takaseineinästä etuseinään päin pikku pätkä johonkin 230 - 250 mm korkeuteen, jolloin huonekorkeudeksi tulisi 1:1 maailmassa 2,7 - 3 metriä. Siihen katon pätkään saisi sitten kiinni valaistusta, kiipeilyvälineitä jne.



 

Rakennuksen oikealle puolelle olisi tarkoitus tehdä keittiö, kahvio ja kammari. Keittiö on tarkoitus tehdä siten, että sen etuseinä on näyttämön tyylinen luukku, jossa on kahvion tiski pullineen ja kassakoneineen. Itse keittiöön ei ole tarkoitus tehdä juurikaan sisustusta, mahdollisesti takaseinään hyllyjä (astioineen), ehkä uuni, mutta vain sen verran mitä tuosta luukusta pystyy näkymään. Korkeudeksi kahvio/keittiötilaan tulisi tuon 200 mm.

Keittiön yläpuolelle tulisi kammaritila, josta tekisimme vain puolet tai kolmanneksen (tilassa olisi esim. rautasänky, pesukommuutti, pöytä/tuoli). Sisäänkäynti kammariin tehtäisiin näillä näkymin ulkokautta.

Tällä suunnitelmalla saisimme tilaan kolmiulotteisuutta, kun tekisimme myös toista kerrosta taloon. Kokonaan kaksi kerroksista tuosta ei saa tehtyä, koska etuseinä on tarkoitus pitää kiinteänä ja katselu tapahtuisi etuosan katon lävitse.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti