tiistai 8. joulukuuta 2015

Sähköistetty öljylamppu

Mallu toivoi pari viikkoa sitten että olisi mukava saada vanhan mallinen öljylamppu Putaan seurantalon kattoon. Minä sitten pohdin asiaa muutaman päivän, surffasin netissä etsien kuvia öljylampuista ja päätin kokeilla tehdä sellaisen. Kasasin tarvikkeet pöydälle ja alla olevasta nipusta lähdin liikkeelle. Kuvassa näkyy koruosia, muoviromua, kynsikoruja ja kertakäyttö piilolinssin myyntipakkauskin.


Aikani pyöriteltyä osia, päädyin alla olevaan öljylamppumalliin. Kasaamisessa käytin apuna korupiikkiä, johon liimasin pikaliimalla osat kiinni. Lampun kupu on maalattu valkoisella kynsilakalla. Lisäksi laitoin lamppuun ledin, joten saamme sen halutessamme kytkettyä päälle, mutta voi tuota käyttää ilmankin. Tein näitä saman tein kaksi kappaletta, joten toinen päätyy omaan talooni. Tosin Mallu sanoi että haluaa askarrella yhdessäkin vielä tällaisen itselleen :)



keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Verhot ikkunoihin

Talon kaikkiin ikkunoihin päätimme laittaa verhot, mutta koska emme halua peittää näköalaa, niin verhot ovat kappoja. Materiaalina verhoissa on eri väriset ja kokoiset pitsinauhat. Talon eteisen ikkunoihin laitoimme vaalean ruskeat pitsiverhot ja verholaudat on tehty bilteman tikuista.Toisen ikkunan eteen tulee naulakko ja toiselle puolelle penkki. Näyttäisi että joku on unohtanut myös käsilaukkunsa penkille.


Salin ja kahvion puolelle verholaudat tehtiin jäätelötikuista ja verhot valkoisesta pitsinauhasta. Keittiön ikkunaan teimme vain salusiinin alas. Tanko on tehty coctailtikusta. Ainoastaan oven ympäriltä puuttuu verhot, mutta ne tehdään valmiiksi kunhan ovi valmistuu.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pesukommuutti ja pyyheliinateline

Mallu askarteli yläkerran talonmiehen huoneeseen pesukommuutin ja pyyheliinatelineen parilla edellisellä kerralla. Pesukommuutti on tehty puusta, jonka päälle on liimattu ruskeaa viilua. Jalat on tehty ylijäämä palasista, jotka jäi sänkyn teosta jäljelle. Feikkisaranat on tehty rautalangan pätkistä ja oven vedin jostakin koruosasta.

Pesukommuutin allas on tehty kertakäyttöpiilolinssin kotelosta maalaamalla se hopeatussilla.

Lisäksi Mallu teki myös pyyheliinatelineen pesukommuutin päälle. Telineen puuosat on leikattu puisesta viuhkasta ja etuosan kangas on nauhaa, joka on liimattu kiinni rautalankan pätkään. Puuosissa oli jo valmiiksi rautalangalle sopivat reiät.

torstai 12. marraskuuta 2015

Askartelupöytä parin tunnin askartelun jälkeen

Talon eteiseen tein kesätauon aikana naulakon käyttäen bilteman tikkuja ja grillitikkuja. Mallu maalasi sen ruskealla sävyllä. Naulakkoon on tällä hetkellä tehty sateenvarjo sekä saappaat. Suunnitelmassa on muutama henkari sekä takki.

Talon vasemmmalle puolelle ulos on tulossa Mallun rakentama kiikku ja sen ympärille kukka istutuksia. Kiikku on tehty kahvitikuista ja ketjusta. Vasemmalla puolella on kuvaa työpöydästä parin tunnin askartelun jälkeen.



Löytyypä siitä kuvasta myös valmistunut sänky talonmiehelle.

Lisäksi kahvilan pöydälle Mallu liimasi pari lautasia hedelmien kera. Lautaset on tehty napeista ja hedelmät kynsikoruista. Juomalasit ovat putkesta leikattuja palasia.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Kesävaurioiden korjausta ja kulmahyllyn rakentamista

 Viikon aikana talon lattia oli suoristunut täysin, joten päätin ruuvata sen varmuuden vuoksi kiinni pohjaan parilla ruuvilla. Ruuvit jäävät salin ja kahvion välisen seinän alle piiloon, joten niitä ei tarvinnut sen enempää käsitellä.







Samalla pistin kyseisen seinän liimautumaan takaseinään kiinni uudestaan. Koska käyettävissä ei ollut tarpeeksi pitkää ruuvipuristinta, niin käytin maalarinteippiä apuna. Samalla tekniikalla olen muitakin seiniä kiinnittänyt onnistuneesti.


Lisäksi aloitimme etuosan pihan maalaamisen vihreäksi. Pihalle tulee siis kesäteema kiikkuineen ja kukkaistutuksineen. Vihreällä maalaaminen helpottaa sen suhteen, että koko aluetta ei tarvitse peittää kasvillisuudella. Takapiha pitäisi vielä maalata samalla vihreällä.





Mallu askarteli edellisellä kerralla ilmakuivuvasta massasta saapikkaat eteisen naulakkoon. Tällä kerralla hän maalasi ne ruskealla värillä. Hän maalasi myös tekemäni kakun ruskealla. Kakku on tehty suklaamuottiin betonista.




Kahvion nurkkaan Mallu askarteli pahvista valkoisen nurkkahyllyn. Hyllyyn laitoimme kellon, kahvimyllyn (Mallun tekemä), pikareita ja kukka-asetelman.


 Minä puolestani jatkoin talon kesävaurioiden korjailun lisäksi talon ikkunoita. Ne alkavat olla hyvällä mallilla ja valmistuvat seuraavalla kerralla.

torstai 29. lokakuuta 2015

Näyttämön lavasteita ja ikkunoita


Mallu aloitti jo edellisellä kerralla rakentamaan kahvilaan nurkkahyllyä, mutta totesimme jo silloin sen liian pieneksi kahvioon. Keksimme että sitä voisi käyttää näyttämöllä lavasteena ja Mallu olikin tehnyt siihen muutaman kirjan, pullon ja kukka-asetelman. Lisäksi näyttämölle on tulossa nojatuoli, lamppu, kitara ja pöytä.













Lisäksi Mallu oli rakentanut sänkyn valmiiksi ja tehnyt siihen vielä raidallisen patjankin. Nyt täytyisi vain löytää siihen sopiva peittokangas.

Itse jatkoin ikkunoiden liimaamista ja sain kaikkiin ikkunoihin lasit liimattua sekä sisäpuolelle ikkunalistat liimattua. Ulkopuolelta sain jo kolme ikkunaa ulkopuitteidenkin osalta valmiiksi. Vielä pitää maalata jäätelötikkuja lisää, jotta saan loputkin ikkunat ulkopuoletta valmiiksi. Lisäksi katsoimme jo sopivia verhokankaita ikkunoihin.



lauantai 24. lokakuuta 2015

Kesätauko ohitse

Kesätauostamme tuli pidempi kuin ajattelimme, mutta nyt taas jatkamme Putaan Seurantalon parissa. Kesän ajan talo oli säilytyksessä autotallissani ja oli tarkoitus tehdä taloa eteenpäin, mutta niin se kesä vain vierähti.

Kun aloitimme rakentamisen uudestaan huomasimme, että jostakin syystä lattia oli noussut kunnolla mutkalle ja irti liimauksesta. Sen myötä väliseinä oli myös irronut takaseinästä. Mitään ei kuitenkaan ollut hajonnut, joten toivoimme että sisätiloihin siirrettynä lattia oikenee suoraksi.


Mallu aloitti ensimmäisellä kerralla tekemään vintille näyttämön lavasteita ja teki sinne koivun. Mielestäni tämä onnnistui todella hyvin ja näyttää juurikin lavasteelta, mutta hyvin tunnistettavissa koivuksi. 


Kesän aikana minä tein paljon betonitöitä ja tein myös pieniä kakkuja. Alla kuvassa yksi kakuista. Tuon koko on halkaisijaltaan n. 2,5 cm. Tämä pitää vain vielä maalata ruskealla, jolloin nuo pienet ilmakuopat toivottavasti peittyvät.  Vieressä näkyy pari Mallun tekemää kahvikuppia. Niissä on käytetty joulukelloja ja lautaset ovat nastoista.


Itse jatkoin ikkunoiden parissa ja liimailin niihin jo ikkunalaseja. Ikkunalasit ovat pleksiä. Samalla liimasin yhden ikkunan kohdalta sisäpuolelta tapetteja myös kiinni. Valitettavasti ikkunoiden tekeminen oli huomattavasti työläämpää kuin kuvittelin ja en saanut niitä vieläkään valmiiksi. Ikkunoiden karmit on tehty jäätelötikuista ja ulospäin liimaamme jäätelötikkuja.




















Mallu aloitti myös yläkertaan tulevan kammarin sänkyn rakentamista. Sänkyn jaloiksi valitsimme valmiit puutikut ja laidat on tehty biltemantikuista. Yläkerran huoneesta tulee poikkileikkaus, joten joudumme tarkkaan harkitsemaan mitä huonekaluja sinne teemme.  Pesukommuutti sinne on ainakin tulossa ja mahdollisesti pöytä sekä tuoli.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Puolapuut

Itse halusin ehdottomasti salin puolelle puolapuut, vaikka niitä ei välttämättä joka paikassa ole ollutkaan. Puolapuiden pystypuut on tehty jäätelötikuista ja itse puolat on tehty grillitikuista. Koska jäätelötikut ovat lyhyitä puolapuut on tehty kahdessa osassa.

Koska puolapuut on tehty kahdesta osasta, ne oli hiukan hankala saada tasan saman levyiseksi. Liimauksen aikana toinen osa pääsi hiukan vääntymään, joten hiukan vinot noista tuli. Mutta kyllä nuo puolapuiksi tunnistaa. Vielä emme tiedä pistämmekö kattoon kiinni myös renkaat tai köyden solmujen kera, mutta se selviää myöhemmin.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pönttöuunit

Koska kyseessä on vanha seurantalo, niin lämmityksen hoitaa kaksi pönttöuunia. Uunien rakentamisen Mallu aloitti sahaamalla japanin sahalla pahviputken n. 20 cm pätkiksi. Väri maailmaksi päätimme valkoisen, joten pöntöt maalattiin valkoisella maalilla.



















Uunien yläosaan ja alas Mallu laittoi ikkunatiivistenauhaa koristeeksi. Jotta ilme on ylhäältä katsottaessa viimeistellyn näköinen hän liimasi ohuesta muovista tehdyt pyöreät kiekot uunin päihin.



Uunin yläosaan hän oli tehnyt tuikkukipon osasta uunin peltiä varten hienot yksityiskohdat. Ja niihin hän pisti ketjut roikkumaan. Uunien luukut ovat tarkoituksella eri näköiset ja tehty tuikkukipon metallista.  Toisen uunin luukkujen taustana on mustaa pahvia ja mielestäni silloin luukut korostuvat nätisti. Kuviot luukkuihin on tehty painamalla metalliin jälki. Uunien eteen on tehty myös kipinäpellit, mutta niistä minulla ei ole kuvaa. Toinen uuneista tulee salin puolelle ja toinen kahvion puolelle.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Talon katto irti ja torni pois.

Pääsiäisen jälkeen jatkoimme talon rakentamista purkamalla vanha katto kokonaan pois. Tarkoituksena on laittaa paremmassa kunnossa oleva katon puolikas kiinni takaosaan myöhemmin. Alunperin jo olisi ollut järkevää irrottaa molemmat puolet katosta heti, koska huomasimme että on huomattavasti helpompi työskennellä ilman kattoa kuin sen kera.

Lisäksi talon takapihalla oleva torni sai kyytiä Mallun käsittelyssä. Emme lopppujen lopuksi keksineet tornille käyttötarkoitusta sen pienen koon vuoksi, joten päätimme poistaa koko tornin talosta. Sahaamme myös takapihan vaneria kapeammaksi, jolloin koko talon käsittely helpottuu huomattavasti ja se mahtuu kapeampaan tilaan.















Kiinnitimme kahvion seinät lattiaan kiinni pysyvästi ja kahvion sisälle asensimme tekemäni keittiökalusteet. Keittiöön tein hellan ja lavuaarin. Juurikaan nuo kalusteet ei tuolta näy, mutta mielestäni keittiössä kuuluu olla kalusteet. Pitää seuraavalla kerralla ottaa lähikuvia noista kalusteista. Materiaali kalusteissa on pahvi, muovirasia altaana ja foliota tiskitasona.













Vasemman puoleisessa kuvassa näkyy yläkerran lattiaa, joka on tehty päällystämällä pleksin palanen kontaktimuovilla. Yläkerran tilasta tulee viistonmallinen, jotta itse keittiökin näkyy kunnolla. Tarkoituksena on rakentaa kuitenkin pieni otos mahdollisesta yksiöstä ei kokonaista huonetta. Viime kerralla Mallu teki myös verhot näyttämölle ja muuta rekvisiittaa salin puolelle, mutta niistä lisää myöhemmin.